Ns. Hawaiji-kiekko oli illan termi Jokipoikien ja Peliittojen iskiessä yhteen Mehtimäen illassa. Ottelua hallinnut Jokipojat piti lopulta kolme pistettä kotonaan lukemin 6-5.
Hellureita, humppaa ja hulabaloota tarjosi lauantaimatsi Joensuu-Heinola. Loppulukemiksi mätettiin 11 kassia niiden jakautuessa siten, että isännät osuivat kuudesti ja vierailija Peliitat viidesti. Kumpikin joukkue on pelannut pitkin kautta sangen kurinalaista peliä, mutta runkosarjan päätösmetreillä laitettiin hana auki oikein kunnolla. Viihteikkään matsin joensuulaissankareiksi nousivat isot miehet: Jarkko Immonen naputteli tehot 1+3, ja toinen kolossi Olavi Vauhkonen merkkautti sarakkeeseensa kaksi maalia lisää nousten samalla Mestiksen maalipörssin jaetulle kärkisijalle.
Jäljellä on runkosarjaa tasauskierrosten verran. Tätä kirjoittaessa niiden toinen vastustaja on vielä auki, mutta selvää on se, että tiistai-iltana isännöidään SaPKoa ja maanantaina matkustellaan johonkin.
Uuden viikon uusia kujeita odotellessa alla linkit raportteihin, olkaa hyvät:
![]() | ![]() |
Sarjataulukko