Harjoitukset käynnistyneet hyvin

Jokipoikien Mestisjoukkueen jääharjoitukset alkoivat toukokuun alussa 24 pelaajan voimin. Mukana on kymmenen pelaajaa A- ja B-junioreista sekä seitsemän tryouttilaista. Jokipojat harjoittelevat joukkueena vielä juhannukseen asti, jonka jälkeen alkaa omatoiminen osuus. Nyt joukkueella on menossa kova treenijakso.

- Tällä hetkellä treenataan kymmenen kertaa viikossa, pääosin aamuisin ja iltaisin. Ne jotka eivät pääse aamutreeneihin tekevät iltatreenit pikkaisen pidempinä. Harjoittelun pääpaino on jääharjoittelussa, mutta meillä on myös päiviä jolloin teemme vain oheisharjoituksia, kertoo kakkosvalmentaja Jouni Varis.
Uusi valmentajakaksikko on tuonut oman lisänsä Jokipoikien harjoitteluun.

- Aikaisemmin kaverit ovat saattaneet tehdä oheisharjoituksia keskenään, mutta me lähdemme Mikon kanssa siitä, että jokaisessa harjoituksessa on valmentaja mukana tukemassa ja tsemppaamassa pelaajia.
Yhtenä uutena kaverina harjoituksissa on viime kaudella A-junioreissa pelannut hyökkääjä Tero Pykäläinen.

- Kauden päätyttyä pidin kahden viikon totaalisen tauon harjoittelusta. Suunniteltiin kaverin kanssa, että oltais lähdetty ulkomaille, mutta se reissu siirtyi kesään. Pari viikkoa sitä jaksoi olla paikoillaan, sen jälkeen oli pakko ryhtyä treenaamaan. Kavereiden kanssa pelattiin salibandyä ja lenkillä tuli käytyä sekä vedettyä punttia, toteaa Tero.
Tuleva kesä on Teron ensimmäinen edustusjoukkueen mukana ja miehen omien sanojen mukaan vauhtia riittänyt paljon enemmän kuin A-junioreiden treeneissä.

- Viime viikolla alkoivat joukkueharjoitukset, ja todella tiukkaa settiä vedetään tällä hetkellä. Jäätreeneissä saa antaa kaikkensa, että pysyy vauhdissa mukana ja kyllä Hilpan kanssa saa kulmissa vääntää tiukasti, päättää Tero.

AddThis

           
   
18.08.2012 - 17:00
Joensuu


 

Ottelukalenteri

Sarjataulukko

JOKIPOJAT UUTISIA MUUALTA