Uudet resurssit mahdollistavat toiminnan jatkamisen aikaisempaa vakaammalta pohjalta
Pidemmän aikaa valmisteltu Jokipoikien omistajapohjan laajennuksen ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Kokoon saadaan hieman yli 70 % tavoitteena olevasta 300 000 euron rahoituspääomasta omistajapohjaa laajentamalla ja osittain myös erillisellä tukirahoituksella. Rahoituksella varmistuu seuran toiminnan jatkuminen aikaisempaa ratkaisevasti vakaammalta pohjalta. Lisää pääomaa tarvitaan kuitenkin vielä liiketoiminnan kehittämiseen ja tavoitteena on saada koko rahoitustarve katettua vuoden loppuun mennessä. Samassa yhteydessä seuran hallitus uudistuu ja pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja Jussi Jormakka väistyy taustalle.
- Kiinnostus Jokipoikien omistamista kohtaan on ollut ilahduttavan suurta ja neuvottelu kierros jätti vielä runsaasti potentiaalia omistajapohjan edelleen laajentamiseen myöhemmin, kertoo omistusjärjestelyjen moottorina toiminut Aki Lindroos.
- Tavoittelimme ja saimme uusiksi omistajiksi käytännön liike-elämässä toimivia vaikuttajia ja markkinoinnin osaajia. Nyt kokoon saatu omistajaryhmä antaa aivan uuden pohjan toiminnan kehittämiselle, vakuuttaa Lindroos, joka ei itse kuulu uuteen omistajajoukkoon ainakaan tässä vaiheessa.
Jormakka siirtyy ”katsomon puolelle” hyvillä mielin
Ajoittain hyvinkin vaihtelevissa keleissä Jokipo-laivaa luotsannut puheenjohtaja Jussi Jormakka on helpottunut ja tyytyväinen. Laiva on nyt turvallisesti satamassa ja nyt on mahdollisuus antaa tilaa uusille ajatuksille.
- Omistaja- ja toimijajoukon laajentaminen oli välttämätöntä myös resurssimielessä, sillä nykyisellä joukolla eivät paukut enää olisi aivan kaikkeen riittäneet, kun toimintakin kasvaa koko ajan. Omistuspohjan laajentaminen uuden toimintamallin miettimisineen oli yllättävän suuri urakka, mutta nyt on sekin kivi saatu onnellisesti käännettyä, säestää seuran väistyvä puheenjohtaja Jussi Jormakka huojentuneena.
- Omalta osaltani tämä järjestely mahdollistaa vetäytymisen seuran taustalle ja keskittymisen välillä muihinkin asioihin, mutta kiitospuheiden aika on vasta hiukan myöhemmin, kun uusi hallitus on koossa.
Liiketoiminnan puolella selvää kohenemista
Positiivista on myös, että monen tappiollisen vuoden jälkeen viimeisen tilikauden tulos päättyy lähelle nollaa huolimatta siitä, että Jokipojat jäi sarjassa pudotuspelien ulkopuolelle. Seuran velkataakka on viime vuosina ollut raskas ja se on vaikeuttanut koko ajan käytännön toimintaa ja tuonut itsessään ylimääräisiä lisäkuluja. Nyt kokoon saadulla pääomalla parannetaan ratkaisevasti kassatilannetta ja lähiajan toiminnan painopisteenä on velkataakan pienentäminen edelleen. Liiketoiminnan kehittämiseen ja talouden vakauttamiseen tarvitaan kuitenkin vielä lisää rahaa ja suunnitelmissa on järjestää jääkiekkoyleisölle suunnattu tukikeräys.
- Lukuisat seuran tulevaisuudesta huolissaan olevat paikalliset yritykset ja yksityishenkilöt ovat tiedustelleet meiltä mahdollisuutta osallistua jollain summalla seuran tukemiseen. Tästä lähtikin sitten ajatus yleisöannin järjestämistä. Tavoitteena on saada tällä tavoin kokoon 50 000 euroa, mikä summa olisi erittäin tärkeä juuri tässä tilanteessa ja vauhdittaisi Jokipoikien uutta nousua ratkaisevasti, taustoittaa Jormakka.
Toiminta organisoidaan uudelle pohjalle
Jokipoikien uusi omistajaryhmä kokoontuu toukokuun aikana ja valitsee kokouksessaan seurayhtiön hallituksen. Uusi hallituksen puheenjohtaja nimetään samassa yhteydessä. Uuden hallituksen ensimmäisenä tehtävänä on tehdä toiminnan päälinjaukset ja organisaatio. Joukkueen kokoaminen on käynnissä koko ajan ja tuloksista kerrotaan enemmän toukokuun puolella, kun päävalmentaja Mikko Haapakoski aloittaa työnsä.
Lisätietoja: Puheenjohtaja Jussi Jormakka, 0400 372 409
Jokipojat lyhyesti:
• Jokipoikien edustusjoukkueen budjetti tulevalle kaudelle on 850 000 euroa
• Edustusjoukkueen otteluja seuraa vuodessa yli 75.000 katsojaa
• Jokipojat on pohjois-karjalan seuratuin palloilujoukkue ja Itä-Suomen urheiluseuroista toiseksi näkyvin ja seuratuin heti Kalpan jälkeen
• Seuran kautta maksetaan palkkoja yhteensä noin sadalle henkilölle
![]() | ![]() |
Sarjataulukko