Jokipojat hoiteli KooKoon - Mehtimäen mestaruus on selvä

Jokipojat paketoi itselleen voiton lauantaina kun vierasjoukkue KooKoo joutui taipumaan hyvän alkunsa jälkeen kotijoukkueelle voittomaalilaukausten jälkeen lukemin 4-3. Jo aikeisemmin illalla Kataja niittasi Kouvot parketin rakoon vakuuttavasti ja kun Jokipojat tekivät sen mitä piti, niin Mehtimäen mestaruus jäi tukevasti Joensuuhun.

Illan kiekkopeli oli ensimmäisessä erässä kovin tasainen, mutta KooKoo rankaisi maalipaikoistaan ja vei erän nimiinsä lukemin 1-3. Erä sinällään oli oikein vauhdikasta kiekkoa ja yleisö varmasti viihtyi. Ville Väänänen laukoi ensimmäisensä tällä kaudella, joka oli Jokipoikien avaus tälle illalle. Mutta mitä tapahtui ensimmäisellä erätauolla - sitä emme tiedä.

Sen tiedämme kuitenkin, että toisessa erässä jäälle saatiin Ärjylauma, lauma, joka oli teroittanut hampaansa. Koko erä oli kotijoukkueen hallintaa ja tulosta saatiin aikaan ylivoimalla, kun Juuso Rajala pääsi tinttaamaan riparista ansaitun kavennuksen lukemiin 2--3. Kotijoukkueella piisasi maalipaikkoja muutenkin, mutta ottelun kolmanteen erään mentiin samoissa lukemissa.

Päätöserässä Ärjyjen painostus kiivastui entisestään ja vastustaja oli ajoittan jyrän alla. Hyökkäys toisensa jälkeen mentiin kohti kotifanien päätyä. Taistelu palkittiin ottelun viimeisellä minuutilla kun Jokipoikien maalikuningas Olavi Vauhkonen toi kotijoukkueen tasalukemiin 3-3. Tästä mentiin jatkoajalle, jota Jokipojat vei suvereenisti, mutta hyvistä maalipaikoista huolimatta voitto sai odottaa. Voitto jäi kuitenkin Mehtimäen kotijoukkueelle, kun ottelun voittolaukauskilpailussa onnistuttiin selkeesti paremmin kuin KooKoo:N pelaajat: Me laitettiin kaikki sisään - KooKoo ei yhtään.

Semmosta se oli tänään, aika kivaa, tunnelma oli kohdillaan, siitä piti huolen yli 4000 henkeä tänään. Jokipojat ja Kataja kiittää!

Seuraavaa koitosta odotellessa voit lukea tämän pelin raportit alta:

Jatkoaika

SPM

Mehtimäkeläinen

AddThis

           
   
18.08.2012 - 17:00
Joensuu


 

Ottelukalenteri

Sarjataulukko

JOKIPOJAT UUTISIA MUUALTA