Viime viikko päättyi Jokipoikien osalta hienoon ja ansaittuun kotivoittoon JYP-akatemiasta. Lisämerkintöjä voittosarakkeeseen lähdetään hakemaan keskiviikkona Kouvolasta, jossa vastaan asettuu Mestiksen sarjakärki Kouvolan KooKoo.
Viime lauantain kotiottelussa Jokipojat aloitti ottelun heikosti, mutta toisesta erästä eteenpäin kentällä oli vain yksi joukkue. Ottelun loppua voisi kuvailla sanoin isät vastaan pojat.
- Eka erä oltiin ihan unessa. Alussa tuli pari harhasyöttöä eikä löydetty hyökkäyksiin lähdöissä omia kavereita. Toka erään otettiin sitten itseämme niskasta kiinni, kertaa Niko Snellman.
Niko on viime kausina kärsinyt paljon loukkaantumista ja kaudet ovat olleet rikkonaisia. Joensuussa ollessaan mies on kuitenkin pysynyt terveenä.
- On todella mahtava fiilis kun on saanut treenata hyvin. Välillä kun ei ole jotain liikettä pystynyt tekemään, niin fysiikkavalmentaja Harri Yrttiaho on keksinyt vastaavan liikkeen. Siinä on kyllä mies paikallaan!
- Tässä alkaa pikku hiljaa pääsemään kuntoon ja vauhtiin. Uskoisin, että joulukuussa on melkoinen lentokeli! Silloin osuu taklauksetkin varmaan todella hyvin. On ne nytkin ihan ok osuneet, mutta silloin on lupa odottaa paljon.
Millä eväin sitten Märkä - Simon vahvistama KooKoo kaatuu?
- Omalla pelillä luodaan painetta, niin kyllä sarjakärki siihen taipuu. Kova liike sekä kovat taklaukset ovat meidän aseet. Meidän kenttä tulee ainakin taklaamaan mehut pois vastustajista, se on varma.
- No se kun niillä räppärivideoilla pyörii niin kyllä sen tietää, että kun sellasta kaveria taklaa niin sen peli loppuu siihen, päättää määrätietoinen Snellman.
![]() | ![]() |
Sarjataulukko