Sillälailla!

Jokipojat piti oppitunnin kanan ruumiintoiminnoista ja samalla pisteet kotona joukkueen kohdatessa Mikkelin Jukurit Mehtimäellä. Vakuuttavasti jyrännyt ärjylauma jätti lopulta vieraansa vaille mahdollisuuksia.

Jarno Pikkaraisen Jukurit on tähän saakka ollut ärjypaidoille paha vastus mutta maailma muuttuu, eskoseni. Tänään keltapaitaiset vierailijat olivat statistin roolissa kaukalossa Jokipoikien näyttäessä sitä kuuluisaa isännän tatsia. Loppulukemat kirjattiin numeroin 5-2. Ottelun kulminaatiopisteeksi nousi toisen erän ensimmäinen puolisko, jolloin Jokipojat joutui pelaamaan 6 minuuttia alivoimaa hoidellen kuitenkin tilanteen kotiin kylmänviileästi. Tämän jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Illan kapellimestarina hääri Juuso Rajala merkkauttaen tehot 2+1, mutta voitosta on kiittäminen koko joukkuetta, joka pelasi tänään suurella Jokiposydämellä.

Ottelun kululla kannattaa herkutella vielä raporttien myötä. Tässäpä linkit illan aikana valmistuviin raapustuksiin:

 

Jatkoaika.com

Mehtimäkeläinen.net

Punamustat.net

AddThis

           
   
18.08.2012 - 17:00
Joensuu


 

Ottelukalenteri

Sarjataulukko

JOKIPOJAT UUTISIA MUUALTA