Sanotaan, että kevät on kiekkoilijan parasta aikaa. Näin ei tänä keväänä ollut Jokipoikien osalta. Kausi loppui lyhyeen kuin kanan lento, mikä oli kaikille pettymys. Sitä se oli myös Ville Väänäselle. Miehen kesällä hajonnut polvi vaati lähes puolen vuoden kuntoutuksen ja hän palasi tositoimiin vasta joulukuun alussa.

Ville Väänänen on tuttu nimi joensuulaisen kiekon ystävälle. Hän on pelannut koko uransa Jokipojissa, lukuun ottamatta yhtä kautta SaiPassa sekä yhtä viikonloppua Lieksan Hurtissa.

- Olin viisivuotias, kun vanhempani veivät minut luistelukouluun. Se tuntui heti minun jutultani ja edelleen ollaan sillä tiellä, Väänänen muistelee.

- Vanhemmillani on ollut suuri vaikutus, että tänne asti ollaan päästy. Asuimme kaukana jäähallista, mutta vanhempani löysivät aina aikaa kuljettaa minua hallille. Muutenkin tukea on tullut monessa eri käänteessä. Äitini toimi mm. juniorivuosina joukkueenjohtajana ja he edelleenkin seuraavat jääkiekkoa aktiivisesti.

- Nuorena tuli joka päivä vietettyä aikaa ulkojäillä. Keli ei koskaan ollut esteenä, vain sama oliko pakkasta -5 vai -25, joka päivä oli päästävä pelaamaan.

Nuoret sputnikit pelasivat a-nuorten SM-sarjaa, kun Joensuussa tahkottiin 1-divisionaa. Kunnianhimoisena kiekkoilijana tunnettu Väänänen halusi haasteita ja parempia kehitysmahdollisuuksia kuin mitä Joensuulla oli silloin tarjota.

- Tuntui, ettei Joensuuhun jääminen olisi ollut uran kannalta paras ratkaisu. Pääsin Lappeenrannassa pelaamaan a-junioreiden SM-sarjaa sekä treenaamaan edustusjoukkueen kanssa. Siellä treenattiin todella kovaa, ja sain pelata kovia pelejä. Uskon, että kehityin sen vuoden aikana paljon.

- Seuraavana vuonna palasin Joensuuhun, kun edessä oli asepalvelus. Mikäli olisin jäänyt Lappeenrantaan, olisi välimatka hallin ja armeijan välillä ollut n. 100km. Joensuussa välimatka Kontiorannan ja jäähallin välillä on niin pieni, että treeneihin pääsee aina kun haluaa, Väänänen kertoo.

Mestaruuden jälkeinen vaikea kausi

Jokipoikien viime kausi oli mollivoittoinen, katsoipa sitä minkä väristen lasien läpi tahansa. Joukkueen oma tavoite oli mestaruus, seuran johto toivoi pääsyä neljän parhaan joukkoon ja kyynisimmät fanitkin uskoivat playoff-paikkaan. Tyhjiä arpoja kaikki. Vaiherikkaan kauden päätteeksi Jokipojat onnistui vain vaivoin
säilyttämään sarjapaikkansa.

- Henkilökohtaisesti mennyt kausi oli vaikea, alkaen jo viime kesästä jolloin polvi hajosi. Joulukuussa sitten puolikuntoisena palasin kentälle, ja eihän se ihan putkeen mennyt. Alussa oma peli kulki mukavasti, kun joukkue pelasi huonosti, niin oma pelikin valahti nopeasti muun joukkueen tasolle.

- Kausi loppui aivan liian aikaisin, mutta nyt on ollut aikaa keskittyä kouluun. Jos viime kaudesta jotain positiivista haluaa etsiä, niin pääsi ajoissa aloittamaan treenaamisen. Pari viikkoa tuli kauden jälkeen pidettyä huilia, mutta nyt taas treenataan. Lenkillä ja puntilla tulee käytyä, ja on suunniteltu jos otettaisiin porukalla jäävuoro. Joukkuetreenit alkavat 1.5, joten siihen asti mennään omatoimisesti.

Mestaruuskauden päätteeksi valmentaja Pikkarainen ilmoitti jättävänsä Jokipojat ja siirtyvänsä Mikkeliin Jukureiden peräsimeen. Uudeksi valmentajaksi palkattiin kolmosvalmentajana toiminut Jukka Varmanen.
Kauden alla puhuttiin paljon uudesta kiekollisesta pelityylistä ja ihmisläheisestä johtamisesta.

- Ilmapiiri harjoituksissa ja peleissä oli erilainen kuin Pikkaraisen aikaan. Pelillisiä muutoksiakin tuli ja niiden opettelu vaati paljon aikaa, Väänänen kertaa.

Jokipoikien viime kauden akilleenkantapää oli puolustuspelaaminen. Tilastojen valossa Jokipoikien maalin edestä tehtiin aivan liian paljon maaleja. Katsomoon näytti, etteivät pelaajat olisi luottaneet maalivahtiin kun kiekollisen kaverin perässä juostiin ja pyrittiin estämään kaikki mahdolliset vedot.

- Jääkiekko on joukkuepeli. Yhdessä puolustetaan ja hyökätään. Ei voi sanoa, että olisi kaaduttu maalivahteihin. Puolustajien tehtävä on siivota maalinedusta, ei sinne saa päästää vastustajia niin vapaasti huseeraamaan. Kyllä joukkue luotti maalivahteihin.

Joukkueen peli tökki ja joulukuussa seitsemän tappion jälkeen tapahtui väistämätön. Jukka Varmanen sai lähteä.

- Kyllä varmasti jokainen osasi odottaa, että jotain tulee tapahtumaan, kun joukkueen peli ei kulkenut odotetulla tavalla. On helpompi vaihtaa valmentajaa kuin koko joukkuetta.

- Erottaminen on aina vaikea päätös, mutta joukkueen johdon oli pakko tehdä jotain. Emme pelanneet tarpeeksi hyvin, ja valitettavasti Jukka joutui siitä kärsimään. Vaikea sanoa oliko erottaminen sitten lopulta oikea ratkaisu.

Kiekkolegenda nimeltä Esa Tikkanen

Valmentajaksi palkattiin suomalainen kiekkolegenda Esa Tikkanen. Kaikki tietävät Tikkasen meriitit pelaajana, mutta valmentajana Tiki oli varsin kokematon. Aiemmin hän oli valmentanut yhden kauden eksoottisessa Etelä-Koreassa sekä kauden Norjassa.

- Oli aika sekavat fiilikset. Tuntui oudolta, että sellainen nimi saatiin Joensuuhun. Ei oikein tiennyt mitä oli tulossa, kun Tikkanen oli sen verran kokematon valmentaja.

- Toki tuollaisen kokemuksen pelaajana omaava kaveri pystyy vetämään lätkätreenejä, mutta aika peruskamaa ne oli. Voisi kai sanoa, että treenit ja pelitaktiikka oli vanhan liiton meininkiä.
Henkilökohtaisesti en kokenut saavani Tikkaselta yhtään mitään.

Tikkanen totesi useasti lehdistötilaisuudessa, että joukkue oli huonossa kunnossa.

- Viime kesänä treenattiin kyllä kovaa ja joukkue oli syksyn testien mukaan yhtä hyvässä, ellei jopa paremmassa kunnossa kuin mestaruuskaudella. En tiedä mistä Tikkanen sai päähänsä, että joukkue oli huonossa kunnossa. Liekö yrittänyt pelastaa oman nahkansa?

Kohti tulevaa

Viime kauden pettymys on jo pyyhitty mielestä ja katseet on käännetty kohti tulevaa.

- Nyt polvi on kunnossa ja motivaatio korkealla. Tavoitteena on päästä vähintään sille tasolle jolla pelasin toissa vuonna, sen eteen tehdään tosissaan töitä. On kova halu näyttää itselleni sekä muille, että täältä tullaan vielä.

- Toissa vuoden liigakarsinta osoitti, ettei tasoero SM-liigan ja Mestiksen välillä ole kovin suuri. Uskon, että kovalla työllä on mahdollisuuksia päästä kokeilemaan liigavauhtia. Tulevaisuudessa olisi hienoa päästä myös pelaamaan ulkomailla, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

- Kesän ykköstavoite on saada isompi kala kuin mitä Juuso Akkanen saa. Viime kesänä Juuso sai lähes 10 kilon hauen, kun itse sain vain 7,5 kilon, Väänänen päättää.