Valmentajan blogi

28.10.2011 | KUULUMISIA
 
Päivitetäänpäs tätäkin blogia hieman, nimittäin tätähän on pitänyt alunperin kirjoittaa jo muutama kuukausi sitten, mutta keskittyminen ns. tärkeimpiin asioihin on vienyt aina voiton...
 
Kausi 2011-2012 Jokipoikien A-juniorien osalta starttasi toukokuussa. Allekirjoittanut otti silloin vastuun A-junioreiden valmennuksesta. Viime kauden vastasin Jokipoikien B-junioreiden valmennuksesta. A-junioreissa apuvalmentajanani toimii jo viime vuonna samaa roolia hoitanut Matti Hietakangas.
 
Viime kaudella hienosti SM-karsinoihin yltäneestä ryhmästä siirtyi muualle vastuuvalmentaja ja 9 pelaajaa. Tulevalla kaudella A-junioreiden joukkue koostuu pääosin vuosina 1991-1994 syntyneistä pelaajista. Jääkiekkoliitto otti tälle kaudelle pienen uutuuden kilpailusääntöihin, joka koskee ns. yli-ikäisiä pelaajia. Tänä vuonna A-nuorten 1-divisioonassa nimittäin saa pelata kaksi vuonna -90 syntynyttä pelaajaa. Sääntö on ihan mielenkiintoinen, sillä neljän vuoden ikäero kentällä näkyy väistämättä, se on selvä. Hyvänä puolena näen kuitenkin sen, että ainakin meillä Jokipojissa nämä "ysikymppiset" ovat tuoneet ammattimaista suhtautumista harjoittelemiseen ja pelaamiseen sekä kentälle että kentän ulkopuolelle. Jatkuvuuden kannalta meidän on kuitenkin tuotava entistä nuorempia pelaajia kokoonpanoon, sekin on selvää.
 
Itse kausi on siis jo alkanut ja ensimmäiset seitsemän peliä on palattu. Nuo seitsemän peliä olivat A-nuorten I-II -divisioonan karsintapelejä, eli käytännössä selvitettiin siis jo syys-lokakuussa, kuka haluaa tai pystyy pelaamaan "ykköstä" ja kuka "kakkosta". Eikös ne tärkeimmät pelit pitäis olla yleensä keväällä :) Noh, kyllä niitä tärkeitä pelejä taitaa olla tiedossa myös keväällä, kaikki on tästä lähtien itsestämme kiinni.
 
Karsintapelit on nyt siis pelattu ja ne selvitettiinkin kunnialla. Näin ollen lauantaina 5.11.2011 alkaa A-nuorten I-divisioona. Edessä on 28 pelin rupeama (sarjaohjelma ei ole vielä selvinnyt). Tavoite on tietenkin kehittää pelaajia yksilöinä sekä meidän omaa peliä, joukkueena. Kausi on pitkä ja pelejä on paljon, mutta tekosyitä emme tarvitse, edelleen kaikki on itsestämme kiinni.
 
Pelillisten asioiden lisäksi merkittävin asia jota itse haluan tuoda tälle ikäluokalle, on ennen kaikkea henkisellä puolella. Tällä en tarkoita mitään "kirkollismenoja", vaan ajatusmallia siitä, mitä siellä päässä liikkuu kun harjoittelet ja pelaat. Sehän on selvää, että tämän ikäluokan nuorilla miehillä on mielessä jotain muutakin kuin maila ja musta kiekko. Keskittymistä olennaiseen siis haetaan, jälleen.
 
"Miten valmistaudut jokapäiväisiin harjoituksiin, oletko valmiina peleissä kun kiekko tippuu jäähän, miten säilytät suoritustason optimaalisella tasolla, itseluottamuksen merkitys, tuetko/kannustatko kaveria, onko pelissä ylipäätänsä riittävästi tunnetta"?
 
Siinä on pelin ja lopputuloksen kannalta merkittäviä asioita. Kun nämä asiat ovat hallussa, sen päälle on helpompi rakentaa pelillisiä asioita.
 
ps. joku Kiekko-Niilo nyt tietysti miettii, että nuo asiathan pitäisi olla hallussa jo c-junioreissa. Niin pitäisikin, periaatteessa…
 
terv. Mäkä

 

21.4.2011 | TRY OUT JA VÄHÄN MUUTAKIN

Kausi 2010-2011 alkaa olemaan loppusuoralla. Nuoret Ärjyt pelasivat mahtavan kauden, edeten Nuorten SM-liigan karsintoihin. Vielä ei ollut Ärjyjen aika nousta, mutta rinta kaarella Ärjyt kulkivat teemoina olleiden Syvärin ja Raatteentien lävitse härnäämässä ”isompiaan”.

Jouni ”Jone” Variksen johtamat joukot kehittyivät jälleen yksilöinä suurin harppauksin kuluneen kauden aikana ja tästä on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin kohti seuraavaa kautta.
Jälleen on lumet lähes sulaneet ja edessä on kausi 2011-2012.

Nuoret Ärjyt järjestivät try out- viikonlopun 15-16.4, joka oli tapahtumana varsin onnistunut. Kaukalossa kirmasi lähes 40 pelaajaa, tavoitellen pelipaikkaa viime vuosina nousujohteessa olleesta Nuorten Ärjyjen laumasta.

Tapahtumassa oli varsin positiivinen ilmapiiri ja hyvin pojat kannustivat toisiaan, vaikka paikoista harjoitusryhmässä kuitenkin taisteltiin. Muutama pelaajista oli ollut noin kaksi kuukautta poissa jäältä, mutta sitä ei kyllä huomannut, niin hyvällä asenteella nuoret mossit jäällä kirmasivat.
Lopulliseen harjoitusryhmään ei kaikkia pelaajia tietenkään voi valita ja sikäli tämä try out-tapahtuma on varsin raju, sillä siinä on onnistuttava vakuuttamaan kahden päivän aikana omilla peliesityksillään valmentajat. Toisen onni on siis toisen pettymys. Itse olen kokenut näissä try out- tapahtumissa nämä molemmat tunnetilat ja siitä puhuinkin ryhmälle, että ”elämä jatkuu ja pelipaikkoja varmasti tapahtumassa mukana olleille pojille kaikille löytyy”.

Lopuksi haluan kiittää Jone Varista Nuorten Ärjyjen puolesta ja toivottaa menestystä tulevalle kaudelle. Hienoa työtä on Jone tehnyt viimeisen viiden vuoden aikana A-nuorten valmentajana.

Ja kiitos myös 9kymppisille, jotka eivät ikänsä puolesta enää ensi kaudella voi pelata A-nuorissa ja menestystä tulevaisuuteen.

Terveisin: Hietsu

Pelaajien blogi

Tervehdys kiekkoväki!

Päivitellääs kuulumisia myös täältä pelaaja osastolta. Kausi lähti ajoissa liikkeelle keväällä ja saimmekin kasaan iskukykyisen joukkueen ja pelaajia monelta paikkakunnalta.

Ja kun me hoidettiin divarin karsintasarja kunnialla niin 1.divisioonaan asetettiin 4.porrasta noustavaksi ja nyt olemmekin ensimmäiselle portaalle hypätty puhtain paperein. Divaria kun nyt tätä kirjoittaessa on pelattu se 7 peliä on tiimillämme fiilikset korkealla ja päivittäinen duuni jatkuu entistä korkeammalla tasolla, josta pitää huolen meidän nuori ja vaativa valmennuskaksikkomme!

Talvikausi on myös joukkueella käynnistynyt talvifudiksen merkeissä, tunteita ja keskustelua herättävä laji nostattaa joukkuehenkeä. Lajin pelaamista on kuitenkin rajoittanut huono lumitilanne.

Tähänastiset pelimme 1.divisioonassa ovat olleet todella tapahtumarikkaita ja vauhdikkaita ja pyrimmekin pelaamaan viihdyttävää jääkiekkoa myös jatkossa joten toivommekin kotipeleihimme entistä enemmän yleisöä ja faneja kannustamaan Nuoria Ärjyjä voittoon. Loppukauden tavoitteet pelien suhteen on pitkällä keväässä mutta etenemme kuitenkin maltillisesti porras kerrallaan kohti isoa unelmaa!

Nyt pelaamme vielä muutaman tiukan pelin jonka jälkeen Nuoret Ärjyt hiljentyvät joulun ja uudenvuoden viettoon, jokainen koteihinsa ympäri Eurooppaa. Pukilta toivomme kevään koitoksiin paljon onnistumisia ja onnistunutta kauden päätöstä.

Terveisin,
Jesse Jormanainen, Jari Lievonen, Tuomas Rahunen ja Oula Uski

PS. Haluamme vielä onnitella tuoretta ylioppilasta Tuomas Rahusta sekä 100. ottelun rajapyykin A-nuorten 1.divisioonassa saavuttanutta konkaria Jere Niemelää. Onnittelut pojille saavutuksista!
 

AddThis

           
   
18.08.2012 - 17:00
Joensuu


 

Ottelukalenteri

Sarjataulukko

JOKIPOJAT UUTISIA MUUALTA